Kristillinen kasvatus kotona

Mitä kristillinen kasvatus kotona voi tarkoittaa

Kristillinen kasvatus kotona voi näkyä monella tavalla, sillä perheiden vakaumus, elämäntilanteet ja tottumukset vaihtelevat. Joissakin kodeissa usko liittyy useisiin arjen hetkiin, toisissa se tulee esiin satunnaisesti esimerkiksi vuodenkierron juhlapäivinä. Osa perheistä osallistuu seurakunnan toimintaan säännöllisesti, kun taas toisille koti on tärkein paikka käsitellä kristillisiä näkemyksiä. Myös lapsen ikä ja kiinnostuksen kohteet vaikuttavat siihen, millaiset käytännöt tuntuvat luontevilta. Kristillinen kasvatus perheessä rakentuu usein vähitellen, eikä kaikille sopivaa yhtä mallia ole.

Perheen omat lähtökohdat

Perheen vakaumus vaikuttaa siihen, millaisena kristillinen kasvatus kotona näkyy. Kirkkoon kuuluva perhe voi pitää seurakuntayhteyttä tärkeänä, kun taas toisessa kodissa uskoa käsitellään pääasiassa perheen kesken. Myös vanhempien oma lapsuus, uskonnollinen tausta ja nykyiset käsitykset vaikuttavat siihen, mitä kristillisyys merkitsee arjessa.

Arjen tilanne rajaa käytännön mahdollisuuksia. Vuorotyötä tekevässä perheessä yhteinen vapaa hetki voi osua eri päivälle kuin viikonloppuun, ja pienten lasten rytmi voi muuttua nopeasti. Toisessa kodissa viikoittainen seurakuntakäynti sopii aikatauluihin, kun taas toisessa osallistuminen jää yksittäisiin tapahtumiin tai juhlapäiviin.

Osallistumisen määrä voi vaihdella myös perheen jäsenten välillä. Joku perhe voi osallistua seurakunnan tilaisuuksiin lähes joka viikko, toinen muutaman kerran vuodessa ja kolmas harvoin tai ei lainkaan. Nämä erot eivät yksin kerro siitä, kuinka tärkeänä vanhemmat pitävät uskoa tai miten se näkyy heidän päätöksissään.

Lapsen kiinnostus voi puolestaan muuttaa painotuksia eri ikävaiheissa. Päiväkoti-ikäistä saattavat kiehtoa tutut kertomushahmot, kun taas koululainen voi kiinnostua siitä, miksi perhe viettää tiettyä juhlaa. Käytännöt voivat siksi muotoutua perheen tilanteen ja lapsen huomion kohteiden mukaan.

Arjen esimerkit

Usko voi tulla esiin keskusteluissa, jotka liittyvät päivän tapahtumiin. Kun lapsi kertoo koulupihalla nähdystä epäreilusta tilanteesta, vanhempi voi pohtia hänen kanssaan, miten oikeudenmukaisuus tai lähimmäisen huomioiminen näkyy käytännössä. Tällaiset keskustelut voivat liittyä kristillisiin arvoihin ilman, että jokainen arjen pulma saa uskonnollisen selityksen.

Myös tavalliset valinnat tarjoavat konkreettisia esimerkkejä. Perhe voi esimerkiksi päättää, miten kotitöitä jaetaan, miten naapuria autetaan lumitöissä tai miten riidan jälkeen sovitaan yhteisistä säännöistä. Jeesuksen opetuksia voidaan pitää taustana tällaisille pohdinnoille, vaikka niitä ei nimetä jokaisessa tilanteessa.

Kertomukset voivat puolestaan olla osa perheen yhteistä aikaa ilman tarkkaa viikko-ohjelmaa. Vanhempi voi muistella tuttua raamatunkertomusta iltasadun yhteydessä tai lapsi voi nostaa sen esiin leikin lomassa. Juhlapäivinä usko saattaa näkyä esimerkiksi joulun tai pääsiäisen tavoissa, kuten kodin koristelussa tai yhteisessä ateriassa.

Perheen elämäntilanne ja lasten kasvu muuttavat sitä, mitkä tavat tuntuvat sopivilta. Pienelle lapselle lyhyt kertomus voi olla luonteva, mutta koululainen voi kiinnostua enemmän keskustelusta tai osallistumisesta yhteiseen päätökseen. Käytäntöjä voidaan vaihtaa esimerkiksi aikataulujen, perheen toiveiden tai lapsen muuttuvien kiinnostuksen kohteiden mukaan.

Keskustele uskosta lapsen ikä huomioiden

Keskustelu voi alkaa lapsen esiin nostamasta asiasta eikä valmiista oppitunnista. Lapselle sopiva kieli käyttää tuttuja sanoja ja käsittelee yhtä ajatusta kerrallaan. Avoin kysymys jättää tilaa lapsen omalle tulkinnalle, eikä jokaiseen keskusteluun tarvita pitkää selitystä. Kristilliset keskustelut lasten kanssa voivat olla lyhyitä kohtaamisia, joissa aikuinen kuuntelee ja vastaa mahdollisimman selkeästi.

Yksinkertaiset kysymykset

Avoimen kysymyksen voi liittää juuri luettuun kertomukseen tai lapsen omaan huomioon. Kysymyksen tarkoitus ei ole testata, muistaako lapsi yksityiskohdat, vaan kutsua häntä kertomaan omasta näkökulmastaan.

Valitse yksi kysymys kerrallaan ja anna lapselle aikaa miettiä. Jos vastaus jää lyhyeksi, voit pyytää häntä kertomaan lisää tai muotoilla kysymyksen tutummilla sanoilla.

• Mikä kohta kertomuksessa jäi sinulle mieleen, ja mitä siinä tapahtui sinun mielestäsi? Voit kertoa myös vain yhden asian tai nimetä henkilön.
• Miltä kertomuksen henkilöhahmosta saattoi tuntua siinä tilanteessa, ja mikä tapahtumassa sai sinut ajattelemaan juuri sitä? Oliko tunne ehkä toisenlainen kuin ensin ajattelit?
• Mitä ajattelet siitä, miten henkilö toimi, ja mitä muuta hän olisi voinut tehdä samassa tilanteessa? Mikä olisi ollut siinä vaikeaa?
• Mitä sinä haluaisit kysyä tästä kertomuksesta tai asiasta, jota emme vielä ehtineet pohtia yhdessä? Voit kysyä myös jotain aivan muuta.

Pienen lapsen kanssa kysymyksen voi pitää lyhyenä ja käyttää tuttuja sanoja, kuten iloinen tai surullinen. Vanhemman lapsen kanssa voi kysyä myös perusteluja tai pohtia useampaa näkökulmaa, jos hän haluaa jatkaa.

Sovita vastauksen pituus tilanteeseen: tarjoa lapselle yksi konkreettinen ajatus kerrallaan ja pysähdy, jos hän vaikuttaa saaneen tarpeeksi. Jos hän pyytää lisää, voit avata samaa asiaa tarkemmin tai kysyä, mitä hän siitä itse ajattelee.

Kuunteleminen ja eri näkemykset

Kun lapsi aloittaa kysymyksen, anna hänen sanoa se loppuun ennen vastaamista. Hän saattaa tarkoittaa eri asiaa kuin aikuinen ensin arvelee, joten voit tarkistaa rauhallisesti: ”Tarkoitatko, että mietit, miksi näin tapahtui?” Näin lapsi saa täsmentää ajatustaan ilman, että keskustelu muuttuu kuulusteluksi.

Painostamattomassa keskustelussa lapsen ei tarvitse yhtyä aikuisen näkemykseen tai vastata heti. Voit sanoa: ”Saat ajatella tästä eri tavalla” ja kysyä, mikä hänen ajatuksessaan on tärkeää. Jos perheenjäsenet tai lapsen kuulemat ihmiset tulkitsevat asiaa eri tavoin, kuvatkaa näkemykset rauhallisesti ja erottakaa se, mitä tiedätte, siitä, mistä olette eri mieltä. Äänen korottaminen tai lapsen ajatuksen vähättely ei auta selvittämään, mitä hän tarkoittaa.

Jos et tiedä vastausta, sano se suoraan: ”En tiedä tähän vastausta juuri nyt.” Voitte sopia palaavanne kysymykseen myöhemmin, esimerkiksi seuraavana päivänä, tai kysyä asiasta luotettavalta aikuiselta. Keskustelun jatkaminen ei edellytä, että vastaus olisi heti valmis tai täydellinen.

Lapsen oma kysymys voi liittyä uskoon, oikeudenmukaisuuteen tai siihen, miksi joku ajattelee toisin. Vastaa siihen, mitä hän kysyi, äläkä lisää selitykseen oletuksia hänen tunteistaan. Jos hän kertoo olevansa eri mieltä, kuuntele perustelu loppuun ja vastaa siihen rauhallisesti. Voit myös todeta, että samaa asiaa voidaan pohtia eri tavoin, ja antaa lapselle tilaa palata siihen myöhemmin.

Raamattu ja rukous osana arkea

Raamattu ja rukous voivat kuulua kotiin lyhyinä hetkinä, eikä niiden tarvitse noudattaa samaa kaavaa joka päivä. Perhe voi lukea yhden kertomuksen, jutella sen ajatuksesta tai pitää yhteisen rukoushetken silloin, kun se sopii päivän rytmiin. Muutaman minuutin hetki riittää, ja lukemisen tai rukouksen voi myös jättää väliin. Tärkeintä on valita tapa, joka tuntuu perheenjäsenistä luontevalta.

Kertomusten lukeminen

Raamatun lukeminen lasten kanssa voi tarkoittaa aikuisen ääneen lukemaa lyhyttä kertomusta, lapsen omaa lukutuokiota tai tarinan kertomista omin sanoin. Valintaan vaikuttavat lapsen lukutaito, keskittyminen ja se, kuinka paljon perheellä on aikaa juuri sinä päivänä.

Kolme tapaa käsitellä raamatunkertomusta

Tapa	Valmistelu	Keskustelun määrä	Ajankäyttö
Aikuinen lukee ääneen	Valitse yksi lyhyt kertomus; muuta valmistelua ei tarvita.	Aikuinen voi pysähtyä yhteen kysymykseen tai selittää vieraan sanan.	Noin 3–7 minuuttia lukemiseen ja lyhyeen jutteluun.
Lapsi lukee itse	Sopikaa etukäteen, mistä kohdasta aloitetaan; lapsi voi lukea muutaman jakeen.	Lapsi voi kertoa omin sanoin, mitä ymmärsi, ja kysyä yhdestä kohdasta.	Noin 5–10 minuuttia lukutaidon ja tekstin pituuden mukaan.
Kertomus kerrotaan suullisesti	Aikuinen palauttaa mieleen tapahtumien kulun; kirjaa ei tarvitse avata.	Tarinaa voidaan täydentää kysymällä, mitä henkilö ehkä ajatteli tai tunsi.	Noin 3–8 minuuttia, myös automatkalla tai iltatoimien yhteydessä.

Esimerkiksi laupias samarialainen (Luuk. 10:25–37) sopii lyhyeksi ääneen luettavaksi kertomukseksi. Lukemisen jälkeen voi kysyä: kuka jäi ilman apua, ja millainen ystävällinen teko olisi lapsen koulupäivässä mahdollinen? Yksi kysymys riittää; keskustelusta ei tarvitse tehdä koetta eikä jokaisesta kohdasta etsiä valmista vastausta.

Jos aikaa on vain muutama minuutti, yksi kertomus tai sen lyhyt suullinen käsittely riittää. Lukemisen voi myös jättää väliin kiireisenä tai väsyneenä päivänä ja jatkaa toisella kertaa.

Yhteiset tai omat rukoushetket

Perheen yhteinen rukous voi olla lyhyt ja tavallinen: yksi perheenjäsen sanoo esimerkiksi ”Kiitos tästä päivästä ja auta huomista sujumaan”, ja muut voivat yhtyä siihen tai kuunnella. Yhteiseen hetkeen ei tarvita pitkää puhetta, erityistä paikkaa eikä kaikkien samanlaista osallistumista. Jos lapsi haluaa, hän voi sanoa yhden asian omin sanoin.

Ruokailuun liitetty hetki on usein selkeä, koska se sijoittuu jo olemassa olevaan tilanteeseen. Perhe voi ennen ateriaa pitää muutaman sekunnin hiljaisuuden tai sanoa lyhyen kiitosrukouksen. Iltarukous taas voi liittyä iltatoimiin: lapsi nimeää yhden päivän asian, josta on kiitollinen, ja aikuinen rukoilee hänen kanssaan. Kumpaakaan hetkeä ei tarvitse pitää joka päivä.

Omaan rauhaan rukoileminen antaa lapselle mahdollisuuden olla hiljaa tai sanoa ajatuksensa itsekseen. Vanhempi voi kertoa, että rukous voi olla ääneen lausuttu lause tai hiljainen hetki, mutta lapsen ei tarvitse jakaa sitä muille. Tämä sopii esimerkiksi tilanteeseen, jossa perheenjäsenet kaipaavat eri tavoin rauhaa päivän päätteeksi.

Käytäntöä voi muuttaa perheen rytmin mukaan: yhteinen rukous voi olla vain viikonloppuna, ruokailun yhteydessä voi olla hiljainen hetki tai rukous voidaan jättää kokonaan pois päivänä, jolloin se ei tunnu luontevalta. Kiinteä kellonaika tai pitkä kaava ei ole tarpeen; valitkaa tapa, johon perhe pystyy suhtautumaan levollisesti.

Kristilliset juhlat ja perinteet

Joulu ja pääsiäinen ovat monille lapsille vuoden tuttuja juhlia, mutta niiden viettotavat vaihtelevat perheittäin. Kristilliset juhlat kotona voivat näkyä kertomuksissa, ruoassa, koristeissa tai yhteisessä ajassa. Juhlan sisältöä voi avata lapselle vähitellen ja hänen kysymyksiinsä vastaten. Kaikki perheet eivät vietä samoja juhlia tai vietä niitä lainkaan. Olennaista on, että perheen valitsemat tavat sopivat sen omaan tilanteeseen ja vakaumukseen.

Juhlien merkityksen käsittely

Joulun kristillinen merkitys liittyy Jeesuksen syntymään. Lapselle voi kertoa, että kristityt muistavat jouluna Jeesuksen syntymää, ja liittää selityksen siihen, mitä perhe tekee joulun aikaan. Jos kotona esimerkiksi luetaan joulukertomus, sen voi mainita yhtenä tapana pysähtyä juhlan aiheen äärelle. Kaikissa kodeissa juhlaan ei kuitenkaan kuulu sama ohjelma, joten selityksen ei tarvitse perustua yhteen tiettyyn perinteeseen.

Pääsiäisen keskeinen kertomus kertoo Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Aihetta voi käsitellä lapsen iän ja kysymysten mukaan: pieni lapsi saattaa kysyä, miksi pääsiäisen aikaan puhutaan rististä, kun taas vanhempi lapsi voi pohtia, mitä ylösnousemus kristityille merkitsee. Vastauksessa voi käyttää perheelle tuttuja sanoja ja kertoa, miten juhla näkyy juuri heidän kodissaan. Kaikkea ei tarvitse selittää yhdellä kertaa.

Lapsen kysymys voi nousta myös juhlan näkyvistä merkeistä, kuten joulukuusen koristeista tai pääsiäismunista. Merkin voi erottaa juhlan uskonnollisesta sisällöstä kertomalla, että perheissä samaan ajankohtaan voi liittyä erilaisia tapoja. Kun lapsi kertoo, mitä hän itse on huomannut tai ajatellut, vanhempi saa paremman lähtökohdan vastaukselle. Näin juhlan merkitys yhdistyy sekä kristilliseen kertomukseen että lapsen omaan kokemukseen.

Perheiden erilaiset tavat

Kristilliset perinteet perheessä voivat olla näkyviä tai vähäeleisiä, ja samankin juhlan vietto muuttuu perheiden välillä. Esimerkiksi tällaiset tavat voivat kuulua jouluun tai pääsiäiseen:

• Jouluna perhe voi lukea joulukertomuksen ääneen, kun taas toisessa kodissa juhlan kristillistä sisältöä käsitellään lyhyesti lapsen kysyessä siitä.
• Juhlapäivän yhteinen ruokailu voi olla perheelle tärkeä hetki, vaikka tarjolla olisi tavallista kotiruokaa eikä juhlaan liittyvää erityistä ruokalajia.
• Joulukuusen koristelu tai pääsiäisenä virpomiseen valmistautuminen voi muodostua perheen omaksi tavaksi, jota jatketaan vuodesta toiseen.
• Jotkut perheet käyvät joulun tai pääsiäisen aikaan kirkossa; toisille seurakunnan tilaisuuteen osallistuminen ei kuulu kodin juhlaviettoon.
• Jouluna koti voidaan koristella kynttilöillä tai muilla koristeilla, mutta juhlan vietto voi olla myös rauhallista ilman erityisiä valmisteluja.
• Pääsiäistä voidaan viettää kokoamalla perhe yhteen aterialle tai tapaamalla sukulaisia, jos tällainen yhdessäolo sopii perheen tilanteeseen.
• Perhe voi myös jättää joulun tai pääsiäisen viettämättä ja suhtautua juhlapäiviin tavallisina päivinä; lasten kanssa voi kertoa valinnasta selkeästi.

Esimerkit eivät muodosta kaikille yhteistä tapaluetteloa: sama perhe voi muuttaa käytäntöjään lasten kasvaessa tai elämäntilanteen vaihtuessa. Lapselle voi sanoa, että toiset kodit tekevät juhlapäivinä toisin, eikä ero itsessään kerro perheiden välisestä paremmuudesta.

Käytännöt perheen tilanteen mukaan

Kristillinen kasvatus kotona voi sovittua arjen rytmiin myös silloin, kun päivät ovat täynnä menoja tai perheen voimavarat vaihtelevat. Lyhyt hetki voi riittää, eikä keskustelulle tai yhteiselle tekemiselle tarvitse varata samaa aikaa joka viikko. Jos asia jää kesken, siihen voi palata myöhemmin esimerkiksi automatkalla tai iltapalan ääressä. Vaikean kysymyksen kohdalla lapsi hyötyy siitä, että hänen ajatuksensa kuullaan ennen vastausta. Vanhempien rooli lapsen hengellisessä kasvussa voi näkyä myös rehellisenä keskeneräisyytenä: kaikkeen ei tarvitse tietää vastausta heti.

Kun arki on kiireistä

Kiireisenä päivänä uskoon liittyvälle hetkelle voi riittää yksi kysymys eteisessä tai ruokapöydässä. Kysy esimerkiksi: ”Mikä tänään tuntui sinusta hyvältä?” tai ”Oliko jokin asia, jossa olisit kaivannut apua?” Kuuntele vastaus loppuun ja jatka vain, jos lapsi haluaa puhua. Jo muutama minuutti kiireettömässä kohtaamisessa voi avata tilaa kiitollisuudelle, huolen jakamiselle tai toisen huomioimiselle.

Jos perheellä on viisi minuuttia ennen nukkumaanmenoa, voitte lukea lyhyen raamatunkertomuksen tai pysähtyä yhteen sen tapahtumaan. Kaikkea ei tarvitse käsitellä samalla kertaa. Pienelle lapselle riittää vaikkapa kysymys siitä, kuka auttoi kertomuksessa toista; koululainen voi pohtia, miltä autettavasta tuntui. Valitse sellainen tapa, joka mahtuu juuri siihen hetkeen, eikä lisää iltaan uutta velvollisuutta.

Kristilliset arvot arjessa voivat tulla puheeksi myös tavallisen tapahtuman yhteydessä. Jos sisarukset kiistelevät lelusta, lyhyt keskustelu siitä, miten tilanteen voisi korjata, on konkreettisempi kuin pitkä opetus kiireen keskellä. Aikuisen ei tarvitse saada keskustelua valmiiksi ennen seuraavaa menoa: voitte sopia palaavanne asiaan myöhemmin, kun kaikilla on enemmän aikaa.

Kesken jääneen ajatuksen voi pitää mielessä ilman viikoittaista aikataulua. Sano vaikka: ”Puhuit aamulla siitä, miksi anteeksi pyytäminen tuntuu vaikealta. Haluatko jatkaa nyt vai jutella siitä huomenna?” Jos lapsi ei halua jatkaa, älä pakota; kysy uudestaan sopivassa arjen kohdassa, kuten yhteisellä kävelyllä tai iltapalan aikana. Näin tapa mukautuu perheen vaihteleviin päiviin.

Kun lapsi kysyy vaikean kysymyksen

Vaikea kysymys voi liittyä esimerkiksi kuolemaan, kärsimykseen tai siihen, miksi ihmiset uskovat eri tavoin. Rauhallinen eteneminen auttaa kuulemaan, mitä lapsi todella pohtii, ennen kuin vastaat.

1. Kuuntele kysymys loppuun keskeyttämättä, vaikka mieleesi tulisi heti vastaus. Odota hetki ja anna lapselle tilaa lisätä ajatuksensa, jotta et vastaa vain kysymyksen ensimmäiseen osaan.
2. Tarkenna, mitä lapsi tarkoittaa. Kysy esimerkiksi, liittyykö kysymys johonkin juuri tapahtuneeseen, vai miettiikö hän yleisesti kuolemaa, kärsimystä tai rukousta.
3. Vastaa rehellisesti ja lapsen ymmärtämillä sanoilla. Pysy siinä, mitä hän kysyi, äläkä peitä epävarmuutta pitkällä selityksellä tai esitä omaa arvaustasi varmana tietona.
4. Jos et tiedä vastausta, sano se suoraan: ”En tiedä vielä.” Voit ehdottaa, että etsitte tietoa yhdessä tai kysytte sopivassa tilanteessa neuvoa luotettavasta kasvatus- tai uskontoon liittyvästä lähteestä.
5. Sopikaa, milloin palaatte asiaan, jos vastaus vaatii lisäselvitystä. Voit sanoa: ”Puhutaan tästä huomenna iltapalan jälkeen”, ja pitää sovitusta jatkosta kiinni.

Lapsen ei tarvitse saada kaikkea selville yhdellä keskustelulla. Jos kysymys nousee uudelleen automatkalla tai ennen nukkumaanmenoa, palaa siihen lapsen omasta aloitteesta ja tarkista ensin, onko jokin kohta jäänyt vaivaamaan.

Kun aihe tuntuu perheessä erityisen vaikealta, pyydä tarvittaessa neuvoa luotettavalta kasvatus- tai uskontoon liittyvältä taholta. Kerro lapselle, että selvität asiaa, ja palaa hänen luokseen sovittuna aikana sen sijaan, että jättäisit kysymyksen ilmaan.